Noin satatuhatta solmua

syyskuu 25, 2016 at 10:05 pm

Tavalliset asiat

Muistan joskus lukeneeni kirjoituksen siitä, miten ihmisten tulisi löytää onni ja seesteinen oleminen tavallisista asioista. Se on kaunis ja kannustettava ajatus. Aurinko, ravinto, suoja, yhteisö, ne tavalliset asiat. Aloin miettiä asioita, jotka ovat omassa arjessani muodostuneet hyvin tavallisiksi. Minulle tavallista on vaikkapa se, että tarvitsen hiuksia pestessäni vispilää. Siellä se nytkin on, kylpyhuoneen kaapissa omalla paikallaan. Hiustenpesuvispilä.

vastapesty_kmkiuru2016

Tässä vastapestyt puhtaat hiukset. Hiukseni pesen lavuaarissa käsin huljuttelemalla. Huuhdeltuani shampooveden tukasta pois, lasken lavuaariin uuden veden ja sekoitan siihen vahvasti kosteuttavaa hoitoainetta. Koska en huuhtele hoitoaineliuosta enää tukasta pois, sekoitan hoitoaineen veteen vispilällä varmistaen näin, ettei veteen jää klimppejä. Ja se on minulle maailman tavallisin asia.

Myös ilmakiharrin ja nahkarukkanen ovat pettämätön ja ihan tavanomainen pari kylpyhuoneessani. Ilmakihartimen harjaosalla ja kosteuttavalla suihkeella kuluneen keinokuitutukan latvoja saa suoristettua, esimerkiksi takinkauluksen tai talvivaatteiden hangattua ne ”ryppyisiksi”. Ilmakihartimesta tulee ulos kuumaa ilmaa ja paksu nahkarukkanen suojaa toista kättä hyvin latvoja harjaillessa.

Rovaniemellä opiskellessani asuin opiskelijasäätiön asunnoissa. Asuntojen vuokrasopimuksissa oli kohta, jossa erikseen kiellettiin riistan riiputtaminen parvekkeella. No, siihen aikaan sai vielä tupakoida baareissa, joten baari-iltojen jälkeen tukkani tuoksui aika vahvasti. Luontevin paikka tukan tuulettamiselle oli tietysti parveke. Kämppikseni tultua opiskelijarientojen jälkeen kotiin, saattoi hän miettiä miten olen ehtinyt niin nopeasti samana iltana jahtiin, tehdä kaadon, suolistaa saaliin, siivota jäljet niin hyvin ja lopulta ennättää vielä baariinkin.

Minulla oli vuosikausia tukka johon oli leikattu otsatukka. Ihan tavallisesta syystä – minulla ei ole kulmakarvoja. Jollakin tavalla tuntui helpommalta peittää puuttuva asia otsatukalla. Huomasin pian, että otsatukkaan liittyy muutama käytännön asia, jotka vaikuttavat muutamaan muuhun asiaan. Ilman kypärää pyöräillessä otsatukka nousee ilmavirran voimasta ylös, paljastaen tukkani peruukiksi. Tämä häiritsi minua paljon. Vastaukseksi ongelmaan löysin hupulliset takit. Hupullinen takki suojaa otsatukkaa nousemasta lentoon myös tuulisella säällä, joten jokaisessa takissani piti siihen aikaan olla huppu. Muunlaiset takit olivat minulle epäkäytännöllisiä. Nykyään käytän myös kypärää, koska kaikki lähtee päästä.

Osa käyttämistäni hiuksista on paksuja ja aika ajoin myös kuumia. Koska pääni hikoilee paljon, käytän muutamia todella hyviä keinoja hien virtaamisen estämiseksi niskaa pitkin tukan alta. Aivan tavallisia keinoja, mutta puhun niistä joskus myöhemmin. Kätevillä emännillä saattaakin jo olla aavistus siitä, mitkä ihan tavalliset asiat ovat kehitetty imemään sinisiä ruumiinnesteitä. Lähtiessäni talvella hikiurheilemaan laitan kevyempien keinokuitutukkien alle muina naisina nessunenäliinan tukan pohjan ja pään väliin. Jossain vaiheessa otan sitten hikisen nessun pois jottei pääni jäädy. Hien kuivuessa omat hiukset suojaisivat päätä paremmin paleltumiselta kuin ohut keinokuitu. Siksi tiettyihin asioihin, kuten esimerkiksi talvella ulkona hikoilemiseen, pitää varautua muutamin ihan tavallisin keinoin. Toisaalta talvella paksut tukkani toimivat mainioina karvahattuina, eikä ketään elollista olentoa ole tarvinnut nylkeä niitä varten.

skeletor_kmkiuru_2016

On myös aivan tavallista, että hämärässä kylpyhuoneessa ottamassani selfie-kuvassa näytän pääkallolta, ja jos käännän kuvan valoalueet päinvastaisiksi muutun jo Skeletoriksi. Vähänpä tiesin lapsena He-Man -ukkeleilla leikkiessäni, mikä aikuisena odottaa. Eli siis tavallinen arki. Tosin jos olisin saanut valita, asuisin nyt mieluummin pääkallolinnassa kuin näyttäisin sen omistajalta.

Kylpyhuoneessani on myös toisen käyttäjän parturikampaamosta ostamia tuotteita, joten helpotuksekseni saan myös päähäni terveet ja seksikkäät hiukset käden käänteessä.

shampoo_kmkiuru2016-copy

Tavallisia asioita.

– Kukka

ps. Lue Noin satatuhatta solmua -sarjakuva täältä.

 

 

syyskuu 18, 2016 at 9:48 pm

Kameran edessä

Ystäväni Maija Savolainen on valokuvaaja. Olimme jo pidemmän aikaa puhuneet yhteisestä kuvaussessiosta, jossa käyttäisimme rekvisiittaa luovasti ja tekisimme yhdessä muutamia kuvia. Pallottelimme ideoita ja referenssikuvia.

Olemme molemmat tekeväisiä ihmisiä ja vihdoinkin marraskuussa 2015 löysimme kalentereistamme ajan, jolloin olimme molemmat Suomessa, samassa kaupungissa ja vapaita. Vuokrasimme studion.

Toimme molemmat mukanamme paljon kuvausrekvisiittaa ja aloimme työhön. Muutaman tunnin jälkeen jäykkyys katosi ja turha alkoi tippua pois. Jäljelle jäivät valo ja värit.

Kuvauksen aikana tuli selväksi, että tarvitsin kaikesta huolimatta jonkinlaisen maskin, suojan päähäni, olkoonkin se sitten pelkkää valoa tai väriä. Kamera oli edelleen vaikea kohdata ilman ripsien, kulmakarvojen, hiuksien ja silmälasien tarjoamaa suojaa. Häkin ovi oli auki, mutta eläin ei uskaltanut tulla ulos.

Kamera on parhaimmillaan kaiken salliva sivustakatsoja, jolla on tarkka muisti ja hyvä huumorintaju, pahimmillaan julma tarkkailija, joka huomaa poikkeavuudet ja sylkäisee ulos sen minkä haluaisi pitää piilossa. Kuvaajalla on paljon valtaa.

Kuvaussession jälkeen meni pitkään ennen kuin palasimme kuviin. Palattuamme niihin meni myös pitkään ennen kuin valitsimme kuvista käsiteltävät – yhteensä aikaa kului melkein vuosi. Sarjakuva-albuminikin pidin pöytälaatikkossa yli vuoden sen valmistumisen jälkeen. En ollut valmis päästämään irti, enkä tiennyt mitä olisin kuvilla – sarjakuvallani tai Maijan ottamilla – tehnyt. Nyt näen, että kuvat ovat valmiita ja niiden oikea paikka on täällä ja tässä.

Olen todella iloinen, että juuri Noin satatuhatta solmua -sarjakuvaprojektin aikana minulle avautui mahdollisuus olla kuvattavana tavoin jotka auttoivat irti päästämisessä ja asioiden hyväksymisessä. Häkin ovi on kiehtovasti raollaan.

Kiitos Maija kuvista!

Maijan sivut: maijasavolainen.com

– Kukka

ps. Lue albumi täältä: noinsatatuhattasolmua.fi/albumi

kmkiuru_maijasavolainen_2015_1

kmkiuru_maijasavolainen_2015_2

kmkiuru_maijasavolainen_2015_3

kmkiuru_maijasavolainen_2015_5

kmkiuru_maijasavolainen_2015_6

 

 

syyskuu 11, 2016 at 8:17 pm

Kuvien kautta

Albumia kirjoittaessani ja luonnostellessani kaivelin päästäni muistikuvia ja tapahtumia. Yritin muistella yksityiskohtaisesti läpi lapsuuteni ja nuoruuteni. Vanhempieni kuvaamat kotialbumikuvat ovat tietysti jättäneet mieleeni jäljen tietyistä hetkistä mutta en hakeutunut niiden ääreen. Halusin nähdä miten oma muistini kertoo tarinaa.

Saman vuoden kesänä jolloin aloitin projektin, kävin myös sattumalta lomamatkalla Splitissä, nykyisessä Kroatiassa, entisessä Jugoslaviassa. Samassa paikassa ja samalla rannalla joka toimii teokseni alkukohtauksena. Sillä matkalla en tosin vielä tiennyt että alan kokoamaan tarinaani sarjakuva-albumiksi. Pian matkan jälkeen oli kuitenkin selvää että jotain oli tulossa elämääni.

Kävin viime jouluna läpi vanhempieni kuva-arkistoja ja skannailin tarinaan liittyviä kuvia itselleni. Kaivelin ja järjestelin myös omia arkistojani. Ohessa tarinaan liittyvää kuvamateriaalia.

9-9-2016_1-2 9-9-2016_2-2

Sain valita lelukaupassa vapaasti jonkun lelun. Hienoista käsinkootuista mekaanisista karuselleista huolimatta valitsin Pink Panther -hiekkalelusetin. Leikin sillä monta vuotta ja Vaaleanpunainen pantteri on edelleen yksi lempihahmoistani.

 

9-9-2016_3-2

Kun minulla oli hiukset, viihdyin lippalakki päässä.

 

9-9-2016_4-2

Ensimmäinen koulupäivä Kelloniemen korttelikoulussa. Rakennuksen ulkopäädyssä sijaitseviin vessoihin juostiin sukkasillaan. Lempivärini oli turkoosi. Silloin monella tytöllä oli lyhyt tukka, eikä sitä kutsuttu poikatukaksi.

 

9-9-2016_5-2

Päähän hierottava kortisoniliuos haisi täsmälleen samalle kuin lasinpesuneste.

 

9-9-2016_6-2

 

9-9-2016_7-2

Tämä on luultavasti viimeinen kuva minusta omat hiukset päässäni. Kuva: Riina Fomin.

 

9-9-2016_27-2

Kun päässä kasvaa hyvin lyhyt sänki ja hiusnystyt tiputtavat osan hiuksista pois, on päänahka hyvin arka.

 

9-9-2016_10-2

 

9-9-2016_8-2

Toinen kesä ilman hiuksia oli kuuma. Uimaan pystyi onneksi huivikin päässä. Rusketus tarttui, kulmakarvat irtosivat.

 

9-9-2016_11-2

Opin käsitteen hiusvalo myöhemmin.

 

9-9-2016_9-2

Passikuvat ja kuvalliset henkilöllisyyspaperit ovat edelleenkin hieman ongelmallisia alopeetikoille, jos kulkee välillä tukka päässä ja välillä paljainpäin. Moni jännittää asiaa syystäkin.

 

9-9-2016_14-2

Löysin kameran ilmaisuvälineenä teini-ikäisena. Siitä lähtien olen turvautunut siihen ylä- ja alamäissä. Valokuvat asettavat tilanteet perspektiiviin.

 

9-9-2016_15-2

2000-luvun alussa pääsin vuoden ajaksi puuhailemaan pimiöön rauhassa ja kokeilin kaikki mahdolliset valokuvantuottamisen keinot. Sinä vuonna minulle avautui kokeellisen jäljentuottamisen autuus. Alkoi ilmaisu.

 

9-9-2016_17-2

Ystävät ovat tärkeitä.

 

9-9-2016_18-2

Opiskeluaikoina ainejärjestömme julkaisi yhteensä muistaakseni viisi sarjakuva-antologiaa joissa neljässä olin mukana. Niistä myöhemmin lisää. Paikallisen kirjaston levy- ja sarjakuvavalikoima oli myös hyvä ja sarjakuvailmaisussani alkoi näkyä tiettyjä suuntaviivoja, jotka ovat nähtävissä tänäkin päivänä. Ilman ystäviä ja kirjastoa olisin ollut pulassa.

 

9-9-2016_19-2

Turkoosi meri ja lämpö ovat parasta mitä tiedän mutta karvahattu päässä niistä nauttiminen on tukalaa.

 

9-9-2016_21-2

 

9-9-2016_22-2

Fabrican Colors Magazine Notebook Project -työni, Every Morning, päätyi lopulta For the People. From the People. -näyttelyyn ja Faces-kirjaan, Birkhäuser 2008. Työ perustui valokuvauksen sivuaineen kurssityölle, jota en uskaltanut esitellä julkisesti luokassa. Puolianonyyminä kansainväliseen projektiin osallistuminen oli helpompaa.

 

9-9-2016_23-2

Mittatilatun aitohiustukan tilaaminen on taiteenlaji. Ensin päästä pitää tehdä muotti tai ottaa tarkat mitat. Sitten pitää osata valita oikean värinen hius, mielellään kahden tai kolmen eri sävyn sekoite, jotta lopputulos on luonnollinen. Pituus, paksuus (sidontatiheys) ja kiharuus ovat myös oleellinen valinta. Tukka solmitaan pohjaan käsin samanpituisesta hiusmateriaalista, joten ”raakatukka” näyttää pidemmältä kuin sen on tarkoitus olla. Alareunasta, niskasta sidottu 30 cm pituinen hius ulottuu alemmas kuin päälaelta sidottu samanpituinen hius. Kuontalon keriminen kestää aika pitkään koska kaiken pitää mennä kerralla oikein. Hius ei kasva tässä tapauksessa takaisin. Kutsun vaihetta karvadeltaksi.

 

9-9-2016_24-2

Parhaimmillaan aitohiustukka on kuin omat hiukset vaikka toisen päästä ovatkin. Jos joskus on pakko ryöstää pankki, jätän paikalle pari haiventa ja annan komissaarin rauhassa raapia päätään.

 

9-9-2016_25-2

Oheinen kuva muutti täysin käsityksen itsestäni. Kun aloin tekemään sarjakuva-albumia, hain projektille rahoitusta Grafia ry:ltä, visuaalisen viestinnän järjestöltä. Sain apurahan ja sen jakotilaisuudessa tulin valituksi järjestön hallitukseen. Sen seurauksena minusta otettiin Grafian lehteen kuva, joka näytti minulle että voin vihdoin päästää irti. Joskus valokuvan voima on melkoinen. Kuva: Pekka Niittyvirta

 

9-9-2016_26-2

 

Kaikki lähtee päästä.

– Kukka

syyskuu 1, 2016 at 11:35 am

Prosessi

Noin satatuhatta solmua -kirja on määrittänyt elämääni kolmen ja puolen vuoden ajan. Hitaasti ja varmasti se on tehnyt työtään saadakseen minut uskomaan ettei minulla ole mitään hävettävää, peiteltävää tai pelättävää. Siinä se on onnistunut. Tänään olen valmis päästämään irti.

Tässä blogissa haluan kertoa albumini tekoprosessista sekä käsitellä ulkonäköön, identiteettiin ja alopeciaan liittyviä aiheita. Koska valitsin tarinalleni kuvallisen esitystavan, haluan myös näyttää muutamia valokuvia jotka liittyvät tarinaan. Kuvien kautta olen itseni hukannut ja itseni uudelleen löytänyt.

Rakkaudella,
Kukka

All rights reserved © 2016 Kukka-Maria Kiuru